1 Pohjolan kylä


Pohjolan kylä sijaitsee Vaara-Suomessa, jylhien vaarojen, suurien aarnimetsien ja kirkkaina kuohuvien koskien ympäröimänä. Pohjolan kylä ei ole aivan Lappia, mutta ei se kuulu Keski-Suomeenkaan. Vaikka pelimaailma ei suoraan vastaakaan Nyky-Suomen karttaa, voisi kuvitteellisen kylämme ajatella sijaitsevan jossakin Kainuun korkeudella. Koko Pohjolaa johtaa Louhi ja hänen sukunsa. Kylässä on joitakin suurempia tiloja, joista kaikkein suurimmat on merkitty karttaan. Kaikkia pieniä töllejä ja mökkejä karttaan ei ole merkitty, mutta niitä on ripoteltu pitkin metsiä ja vaaroja kylän lähiympäristöön. Kylän keskuksena voidaan pitää Pohjolan Kievaria, vaikka varsinaista kauppakeskusta kylässä ei olekaan. Kylä on hyvin metsäinen ja laajalle levinnyt, joten ihmiset asuvat kaukana naapureistaan. Pohjolan kylän hallintoalueeseen kuuluu myös pienempi Lahnasjoen kylä, josta löytyy Pohjolan suurin puromylly. Useimmat käyvätkin jauhattamassa jauhonsa sieltä, sillä jyvien käsillä murskaaminen on hyvin työlästä. Metsät ovat eläinten ja taruolentojen täyttämiä, taloissa ja tiluksissa asuu tonttuja ihmisten lisäksi ja jos oikein tuuri potkaisee, voi sarkarämeellä kulkiessaan nähdä vilauksen virvatulesta, joka vartioi aarretta...

Lahnasjärvi: Lahnasjärvi on kalaisa ja karu järvi, joka on useamman kilometrin pituinen. Monet suomaat järven lähellä värjäävät veden tummaksi. Järven keskellä on Lammassaari, jonne monet Merenviljan suvun jäsenistä vievät kesäksi lampaita ja kuttuja. Lammassaaressa ne pysyvät turvassa pedoilta. Lahnasjärveen laskee Lahnaskoski, joka on jylhä ja siinä on voimakas virtaus. Lahnaskosken ylitse pääsee yläjuoksun kahlaamoa pitkin. Joen rannalla on puromylly. Lahnasjärven laskujoki on Valkokymi, joka on rauhaisampi verrattuna Lahnaskoskeen. Valkokymi virtaa tiedon mukaan mereen kaukana lännessä ja jokireitin varrella on ennen merta vielä useita pienempiä järviä.

Jylhäkorpi: Jylhäkorpi on hyvin vanha metsä, jossa on enimmäkseen vanhoja kuusia ja mäntyjä. Se on erittäin hyvää riistamaata, sillä hirvet menevät sinne turvaan pedoilta. Myös monet vanhojen metsien eläimet, kuten metso, viihtyvät siellä. Jylhäkorven puut ovat niin vanhoja, että kun siellä kulkee kirkkaana päivänäkin, metsä varjostaa kulkijaa. Jylhäkorvessa sanotaan asuvan paljon väkeä, joten siellä ei kannata hakata puuta tai voi käydä huonosti.

Hiidenkiuas ja Kivikkometsä: Hiidenkiuas on kivikkoalue, jonka sanotaan syntyneen hiisien takia. Nämä ovat kannelleet kivet keskelle metsää suureksi kivikoksi. Metsä on nuorta, kuivaa mäntyvaltaista metsää, jossa suuret kuivat kankaat ovat täynnään puolukkaa ja kanervaa. Metsässä on myös paljon avokallioita.

Utumetsä: Utumetsä on nuorta kuusikkoa, jossa suurimmalti osalti on myös lehtipuita, varsinkin Lahnasjärven rannassa. Utumetsä on usein sumun peitossa, joka onkin kirvoittanut omalta osaltaan kaikenlaisia tarinoita tästä paikasta. Jotkut tarinat kertovat, että paikalla kummittelisi ja että siellä vaeltaa rauhattomia kuolleiden henkiä, jotka eivät syystä tai toisesta pääse Tuonelaan. Utumetsää käyttävät Merenviljat omana metsästysmainaan, vaikka hekään eivät mielellään vaella Utumetsään kovin syvälle.

Kivivaara: Kivivaara on iso kallion ja moreenimaiden muodostama vaara. Ylin osa vaarasta on paljas puustosta, josta Kivivaara onkin saanut nimensä. Se on myös korkein vaara näillä main ja Kivivaaran huipulta näkee kauas. Kirkkaana päivänä jopa kymmenien virstojen päähän.

Sarkaräme: Sarkaräme on kitukasvuisten mäntyjen ja omituisten vesipainanteiden muodostama suo. Sarkarämeen sanotaan olevan vaarallinen kulkea ja moni kulkija onkin kohdannut loppunsa upottuaan suonsilmäkkeeseen. Tarinat kertovat vaarallisista virvatulista, jotka koittavat johdattaa yöllistä kulkijaa harhaan tällä suolla.

Karhumetsä: Tämän metsän sanotaan olevan pyhä, Tapion siunaama metsä ja järjissään olevat metsästäjät eivät mene sinne pyytämään riistaa, koska uskotaan, että he saisivat Tapion vihan ylleen. Ainoastaan he, jotka ovat metsän väen suojeluksessa, uskaltautuvat edes pientä ansaa sinne virittämään.

Mätälampi: Tämä lampi on todella pelottava ja synkkä. Jotkut sanovat, että sen vesi tulisi maanalaisista lähteistä, mutta lammen haiseva vesi kertoo, että se on seissyt siinä jo jonkin aikaa. Kaikenlaiset pelottavat tarinat kertovat lammen olevan jopa portti itse Tuonelaan, mutta näiden tarinoiden todenperäisyydestä ei kukaan taida tietää.

 

2 Maailman ja Väinämöisen synty

Alussa Ilmatar oli yksin ja hänellä oli hyvin ikävää ilman seuraa. Ilmatar laskeutui laineille kellumaan ja viettämään aikaansa. Yllättäen Ilmatar huomasikin olevansa raskaana, meri oli saanut hänet kantavaksi. Ilmatar oli monta monituista vuotta raskaana, eikä lasta kuulunut. Ilmatar rukoili Ukko ylijumalaa tulemaan ja pelastamaan hänet raskaudelta, mutta vastausta ei kuulunut.  

Vuosien kuluttua yksinäinen ”sotka” eli telkkä lensi merellä, etsien paikkaa minne laskeutua ja tehdä pesänsä. Lopulta telkkä löysikin Ilmattaren polven, jonka neito oli kohottanut merestä uidessaan. Telkkä laskeutui polvelle luullen sitä heinämättääksi ja teki siihen pesänsä, munien kuusi kultaista munaa ja yhden rautaisen munan. Telkkä hautoi muniaan, mutta munat alkoivat kuumentumaan ja Ilmatar liikautti polveaan ärtyneenä. Munat tipahtivat veteen, ja särkyivät. Hukkaan eivät munat kuitenkaan joutuneet, sillä munien kuorien alapuolista syntyi maa, ja yläpuolista taivas. Ruskuaisesta syntyi aurinko taivaalle, ja valkuaisesta kuu. Munien pilkuista syntyivät tähdet taivaalle, ja munien mustista kohdista pilvet.

Uidessaan vedessä Ilmatar muotoili maankamaran, teki kaloille kutupaikat ja maalle niemet ja lahdet, karit ja syvänteet. Sillä aikaa Väinämöinen, Ilmattaren syntymätön lapsi, alkoi kyllästyä äitinsä kohdussa oleiluun. Väinämöinen tahtoi päästä ulos tutkimaan maailman ihmeitä. Ja yllättäen Väinämöinen tipahtikin ulos Ilmattaren kohdusta, maailman merille ja ui rantaan vuosien kuluttua.

  

3 Maailman rakenne


Maailma on kupera kiekko, jonka päällä on taivaankansi. Taivaankansi on suuri kupu, joka yltää maan reunoille saakka ja sitä kannattelee suuri maailmanpylväs. Maailmanpylväs yltää pohjantähteen saakka, joka tukee sitä pystyyn. Pohjantähti on toiselta nimeltä Pohjannaula, joka on isketty kiinni maailmanpylvääseen ja kiinnitetty taivaankanteen. Maailmanpylvään juurella on suuri kurimus (tai kinahmo) eli jättimäinen meripyörre ja sen lähettyvillä sijaitsee Pohjola ja sen kylä. Meripyörre ei kuitenkaan näy kylästä saakka, vaan merenrantaan on parin viikon matka jalkapatikassa. Meripyörteen aiheuttaa maailmanpylvään pyöriminen taivaankannen mukana. Kerrotaan, että kurimus on yksi reitti Tuonelaan, joka on kuolleiden asuinsija.

Lintukoto on taivaankannen reunan ja maan reunan välisessä raossa, kaukana etelässä ja sinne muuttolinnut lentävät talven tullessa. Se on paikka, jossa taivas ja maa kohtaavat. Linnut löytävät perille Linnunrataa seuraten. Lintukodossa kaikki on pienen pientä, koska se on vain pieni rako maan ja taivaankannen välissä. Lintukotolaiset ovat peräisin tästä paikasta ja siksi ne ovat niin pieniä.  

Tuonela on kuolleiden asuinsija. Sinne kaikki kuolleet menevät kuoltuaan. Tuonela on hämärä ja kolkko paikka ja kuolleet vaeltavat siellä kalpeina haamuina. Tuonela sijaitsee maan alla ja sitä hallitsee Tuoni ja hänen vaimonsa Tuonetar. Tuonelaa vahtivat myös vartijat, esimerkiksi Tuonen Tytti, joka toimii lautturina Tuonelan virralla. Hän ei päästä Tuonelaan kuin kuolleita. Tuonen joella asustaa Tuonen joutsen, jonka ampuminen tietää metsästäjälle kuolemaa. Myös maan päällä joutsenen ampuminen tietää todella huonoa onnea, sillä joutsen on pyhä lintu. Kerrotaan, että Väinämöinen olisi käynyt Tuonelassa tietoa hakemassa kuolleilta ja hän olisi jotenkin onnistunut huijaamaan itsensä sinne sisälle. Joidenkin tietäjien kerrotaan myös pystyvän matkaamaan Tuonelaan hakemaan tietoa kuolleilta, mutta tämä on varmasti erittäin vaarallinen matka, eikä sitä tehdä turhanpäiten.  

Hauen suoli on Tuonelan pahin paikka, sillä sinne mennyttä ei enää saada takaisin. Hauen suoleen mennyt mätänee pilalle ja joskus kaikkein pahimmat ihmiset heitetään rangaistuksena sinne Tuonelassa. Tuonelan osa on myös Vainalaja, jossa asustavat verisurmassa kuolleet vainajat. Siellä asuvat taistelussa kuolleet tai murhatut vainajat, jotka viiltelevät verta itsestään vielä kuoltuaankin.

 

4 Hyvät jumalat

 

Muinaissuomalainen uskoi jumaliin ja rakasti vapauttaan ja isänmaataan. Jumalat hallitsivat maata, vettä ja ilmaa, mutta ei ihmistä itseään. He pitivät huolta taloudesta ja tavaroista. Jumalat olivat luonto itse. Jumalten tehtävänä oli pitää huolta myös luonnosta ja ihmisistä. Jumalilla ei ole pysyvää muotoa, vaan he ovat läsnä luonnossa, jokaisessa kivessä, puussa ja kannossa. Välillä he voivat ottaa ihmishahmon tai vaikkapa eläimen hahmon näyttäytyessään ihmisille.

 

Ukko Ylijumala eli Äijö ja Rauni, hänen vaimonsa

Ukko on taivaan jumala ja jumalista suurin. Hän on säiden, ukkosen ja sadon jumala. Ukkoa pyydetään apuun myös taisteluun tai taikuuteen ryhdyttäessä. Ukkonen on merkki siitä, että ylijumala on vihainen. Ukko voi heittää salamalla, jos hän oikein suuttuu. Kun Ukko jyrisee, hän etsii pahoja henkiä. Tällöin pahat henget saattavat mennä piiloon häntä ja pujahtaa vaikka pirttiin sisälle. Ukonilmalla ikkunat pitää sulkea, etteivät pahat henget pääse sisään. Ukkoa palvotaan kevätkylvöjen yhteydessä ja hänen kunniakseen vietetään keväällä juhlat, Ukon vakat. Ukon vakkojen tarkoituksena on pyytää ukolta sadetta, jotta vilja kasvaisi pelloilla hyvin. Ukon vakoissa uhrataan vakallinen hyödykkeitä, kuten viljaa, ruokaa ja olutta. Loput ruuista nauttivat juhlan väki ja meno yltyy joskus melkoiseksi. Jopa naisetkin juopuvat ylt ympäri Ukon vakoissa. Näissä juhlissa saa alkunsa myös moni lapsi. Ukon vakoissa juodaan aina juhlaolutta Ukon kunniaksi. Myös juhannuksena voidaan juoda olutta Ukon kunniaksi. Vakkajuhliin kuuluvat erilaiset rituaalit, kuten tanssiminen ja polvistuminen kehään. Vakkajuhlien pitäjä tarjoaa kaikki ruuat ja juomat ja juhlat järjestäminen on kunnia-asia. Pitäjä arvotaan kyläläisten kesken. 

Ukon ratsu on rautainen Kokko-lintu, jolla on tuliset siivet ja kynnet. Kokko pystyy iskemään tulta ja Ukolta ja Kokolta pyydetäänkin apua kaskentekoon. Kokko on niin iso, että sen toinen siipi haroo taivasta ja toinen kyntää meren luotoja lentäessä. Se pystyy kantamaan useita ihmisiä selässään. Joskus suurten tulipalojen aikaan Ukko on ratsastanut Kokolla ja iso metsä on saattanut syttyä tästä tuleen. Tulta tehtäessä mikään ei ole niin hyvä apuväline, kuin Kokon sulka, koska tällainen aarre sytyttää aina tulen. Jotkut taas ovat onnistuneet löytämään Ukkoskiven, joka syntyy, kun ukon vasama iskee rantahiekkaan. Tästä paikasta löytyy usein Ukkoskiviä, joiden uskotaan olevan onnea tuottavia kapineita.  

Ukon taivaallisessa valtakunnassa asustavat päivättäret, kuuttaret, ilman immet eli ilmattaret, kapeet, kuumet ja tuulettaret. Nämä kaikki kuuluvat ilman väkeen. Ukon vaimo on nimeltään Rauni, myöskin ilman jumalatar. Hän on vastuussa leppeistä poutapäivistä ja pehmoisista pilvistä. Rauni on myös hedelmällisyyden jumalatar ja hänelle uhraavat erityisesti naiset, jotka haluavat saada lapsen. Raunin pyhä pyy on pihlaja. Kaikki ilman väki on näiden kahden lapsia.

 

Ahti ja Vellamo, veden valtiaat

Ahti on vesien herra. Häneltä usein kalastajat pyytävät itselleen kalaonnea. Jos näin ei tee, saattaa Ahti suuttua ja jättää kalastajan kokonaan saaliitta. Ahti on pitkän ja tummatukkaisen miehen näköinen, joka usein pukeutuu vaatimattomasti, jotta häntä ei kukaan huomaisi. Jos tapaat joskus Ahdin mustanpuhuvana ja kiukkuisena, tiedät suututtaneesi hänet. Silloin ei kannata pantata kultaa ja hopeaa itselläsi, vaan anna ne Ahdille, ettei veden väki langeta julmaa rangaistusta päällesi. Ahtia kunnioitetaan suuresti, sillä hän on väkevä Jumala, joka saattaa kunniattoman hukuttaa, jos tämä ei ymmärrä kunnioittaa veden väkeä.

Ahdin vaimon nimi on Vellamo. Hän hoitaa veden kaloja, kun nämä ovat sairaita ja pitää puhtaana valtakunnan permannon. Vellomo nostaa tuulen ja aallot ja vaikuttaa purjehdussäähän. Vellamo on luonteeltaan lempeä ja häntä kannattaa tervehtiä, jos joskus häneen törmää, sillä kohteliaisuuden hän voi palkita ruhtinaallisesti. Vellamon tunnistaa kauniista kultaisesta hiuskehrästään ja puhtaana hohtavista vaatteistaan sekä keinuvasta käynnistä. Hän pukeutuu meren vaahtoon ja koristeena hänellä on kaisloja, päässään hän pitää sinistä hilkkaa.

  

Tapio ja Mielikki, Metsän jumalat

Tapiota rukoilevat kaikki metsämiehet, jotka pyytävät metsästä ruokaa. Jos joku liikaa metsästää ja omien tarpeidensa yli, Tapio suuttuu ja vie häneltä metsästysonnen pitkäksi aikaa. Jos joku on rikkonut Tapion käskyjä, hän saattaa eksyttää ihmisen tai eläimen metsänpeittoon ja kirottu ihminen joutuu kiertämään metsässä palaten aina lähtöpisteeseen, eikä koskaan pääse kotiin. Tapio hallitsee metsää eli Tapiolaa. Tapio voi ottaa puiden tai eläinten ulkomuodon, hän voi olla suuri kuin vanha kuusi tai pieni kuin hiiri. Hänellä kerrotaan olevan naavainen parta, kuusenhavuista tehty paksu viitta ja sammaleista tehdyt saappaat. Hänen silmänsä ovat mustat kuin pohjaton metsälähde. Tapio kantaa mukanaan isoa kurikkaa eli nuijaa jossa on piikkejä päässä. Tapiolle on aina tarkoin selostettava ennen metsästysretkeä, miksi saalis on tärkeä saada kiinni ja että metsästä ei ota enempää kuin ihminen tarvitsee, sillä muutoin Tapion viha voi kohdata ahnetta metsästäjää. Eläin tulee myös metsästyksellä lopettaa nopeasti, ettei eläimen henki vihastu pyytäjälle. Eläinten henkeä lepytellään kuoleman jälkeen laulamalla ja puhumalla sille, joskus jopa uhraamalla jotain pientä, esimerkiksi viljaa kiitokseksi, jos saalis on ollut iso kuten hirvi.

Mielikki on Tapion vaimo, joka on lempeämpi omaa miestänsä. Häneltä voidaan pyytää apua pienriistan metsästyksessä. Hän on myös keijukaisten, menninkäisten ja maahisten jumala. Mielikille on aina puhuttava mielin kielin, koska hän on oikukas nainen, mutta hyvät sanat ihastuttavat häntä ja saavat hänet metsästäjän puolelle. Mielikki on vastuussa myös metsän sieni- ja marjasadosta, joten naisetkin usein rukoilevat häntä. Mielikki näyttäytyy ihmiselle vain harvoin ja silloinkin valeasussa, ettei häntä tunnistaisi. Jotkut ovat tosin saattaneet nähdä vilauksen hänen hameen helmastaan, kun hän on tanssahdellut metsäaukiolla sinipiikojen kanssa ennen nopeaa katoamistaan. Mielikki hoitaa metsän eläimiä, kun ne ovat loukanneet itsensä. Hän on taitava parantaja ja tuntee metsän kasvit ja yrtit, joilla on parantavia voimia. Siksi hän on myös parantajien ja lapsenpäästäjien suosiossa.

 

Tapion pojat ja tyttäret 

Tapion poikia, jotka ovat riistan, kuten oravien (Nyyrikki) ja jäniksien (Hiittavainen) jumalia. He auttavat Tapiota metsän hoidossa. Nyyrikki esiintyy nuorena, punatukkaisena miehenä, jolla on pitkät viikset. Hänen kerrotaan olevan komea ilmestys. Hiittavainen on Nyyrikin nuorempi veli ja on hiljaisempi, vaaleatukkainen eikä niin komea, mutta hänen kerrotaan olevan hyvin nopea juoksemaan. Muiden eläinten ja kasvien jumalia ovat Hillervo (saukot), Höyheneukko (riistalinnut), Juonetar (peurat), Kati (puut), Kytöläinen (madot), Käreitär (ketut), Käres (käärmeet), Käärämöinen (sisiliskot), Laus (porot ja hirvet), Nokeinen (soopelit), Tuheroinen (vesikot), Ulappala (koirat), Äimätär (sudet) ja Kyllikki (kivet). Nämä kaikki ovat Tapion ja Mielikin lapsia ja heiltä on pyydettävä lahjoja, mikäli aikoo metsästää jotakin tiettyä eläintä tai hakata puita metsästä.

 

Sampsa Pellervoinen

Sampsa Pellervoisen toinen nimi on Pellonpekko. Hän on maanviljelyn jumala ja suo hyvän kasvun viljalle. Hän kylvää myös suot, niityt ja jopa kivikotkin kasvamaan sammalta ja jäkälää. Pellonpekko on myös oluen jumala ja siksi monen soturin suosiossa. Pellonpekolle uhrataan usein kekrijuhlassa, joka vietetään syksyllä sadonkorjuun aikaan. Sampsa Pellervoinen on herätettävä talviunilta kylvämään pellot ja luonto keväällä, jotta uusi sato lähtisi kasvuun. Kolme nuorta naista suorittaa usein tämän riitin ja heidän roolinsa ovat talvityttö, kevättyttö ja kesätyttö. Sampsa Pellervoisella on apunaan liuta muita jumalia, kuten Äkräs (herneitten, nauriitten, papujen ja pellavan jumala), Rongoteus (rukiin jumala), Virankannos (kauran jumala), Liekkiö (ruohon ja juurien jumala) ja Köndös (huhtien ja peltojen jumala).

  

5 Pahat jumalat

  

Hiisi

Pahan metsän jumalhenki. Hiittä pelätään yleisesti. Hiidenherra ja Hiidenrouva ovat Hiiden palvelijoita ja hallitsevat Hiiden kartanoa, joka on mystinen ja salainen paikka. Hiisi asuu Hiitolassa. Sieltä sanotaan olevan kaikkien sairauksien ja muiden ikävien asioiden kotoisin. Hiiden linnassa asustaa kaikenlaista kammotusta, mm. hiitolaisia, joiden hiuksien sanotaan olevan käärmeitä ja hiiden kissa, Kipinätär nimeltään. Hiisi ja hänen palvelijansa pikkuhiidet ovat ihmisten vihamiehiä, mutta joskus kuitenkin sanotaan heidän vain suojelleen metsänrauhaa ihmisiltä. Tarinoita on monenlaisia, mutta niiden todenperäisyydestä ei voida olla aivan varmoja.


Kratti eli Aarni

Kratti on vähäinen jumalista ja eräänlainen ahneuden jumala. Hän vartioi maahan kätkettyjä aarteita mustasukkaisesti ja hänen naurunsa on kolkkoa. Kratilla on vain yksi silmä, mutta hän voi joskus ryhtyä anteliaaksi ja lahjoittaa palvelijalleen suuriakin aarteita. Kratilla sanotaan joskus olevan palveluksessaan aarnikotka, jolla on kotkan pää ja siivet, aasin korvat ja käärmeen häntä. Aarnikotka tekee pesänsä kullasta ja munat sillä ovat suuria jalokiviä. Aarnikotkat vartioivat mustasukkaisesti pesiään, aivan kuten herransa Kratti.


Loviatar


Loviatar on Tuonen ja Tuonettaren tytär ja hän on manattarista kamalin. Hän esiintyy sokeana, vanhana ämmänä, jonka iho on musta ja karvainen. Hänen synnyttämiään ovat kaikki maailman hirveät olennot ja myös osa taudeista. Hänellä ei ole miestä, mutta hän on synnyttänyt maailmaan kaikki sairaudet, jotka hiiden herra on sitten ottanut omakseen. Sanotaan, että hän on Louhen ystävä, mutta tätä ei todellakaan sanota Louhen kuullen.

 

6 Olennot

Veden väki

Vetehinen on olento, jolta voidaan kysyä tulevaisuutta. Se asuu vedessä, pukeutuu helmillä koristeltuihin kaapuihin, jotka on vyötetty kaisloilla. Vetehisellä on pitkät hiukset ja kasvoiltaan se on musta kuin yö. Posket ovat kiiltävän karvaiset ja hampaat ovat terävät kuin koiralla. Käsissään sillä on räpylät. Vetehinen saattaa myös kiusata väkeä, joka käy kalassa, varastellen tavaroita ja jopa uhaten tappaa joskus. Näkki on naispuolinen olento, joka houkuttelee miespuolisia olentoja uimaan veteen perässään. Kun miehet menevät veteen, näkki hukuttaa heidät ja syö saaliinsa. Näkillä on yleensä pitkät mustat hiukset ja ruma iho.

Iku-Turson tai turisaksen kerrotaan olevan mahtava merikäärme, jonka Louhi voi tarvittaessa kutsua avukseen. Tarinan todenpitävyydestä ei ole tietoa, mutta voisihan se hyvinkin olla mahdollista. Sen tarina kuitenkin kertoo, että tämä merihirviö pystyy pirstomaan isoja veneitä hampaillaan.

Vellamon neidot ovat kauniita vedenneitoja, jotka auttavat Vellamoa vesikasvien istutuksessa vedenalaiseen valtakuntaan, huolehtivat kaloista ja vesilinnuista ja joskus auttavat hukkuvan ihmisen takaisin maalle, mikäli paikalle ajoissa ehtivät. He saattavat myös huolehtia, että hukkunut ihminen löytää Tuonelaan, jos näin onnettomasti päässyt käymään. Varsinkin, mikäli hukkuneen ruumista ei koskaan löydetä, saattavat Vellamon neidot pukea hänet kaislakaapuun ja helmikoruihin, että hän olisi Tuonelassa säädyllisen näköisenä.

 

Maan väki

Maahiset ovat ihmisen kaltaisia mutta hieman lyhyempiä, tummaihoisempia ja mustatukkaisempia kuin vaikka Pohjolan kansa. Maahiset asuvat maan alla ja sisäänkäynnit heidän valtakuntaansa käyvät ihmispihojen reunamilta. Maahisten maailmassa kaikki asiat ovat toisin päin kuin maanpäällisessä maailmassa. Siellä vasen on oikea ja toisinpäin. Maahiset ovat hyviä naapureita, kun ihmiset muistavat pitää maahiset hyvällä tuulella pienillä lahjoilla. Joskus maahiset kuitenkin suuttuvat ihmisiin ja saattavat silloin vaihtaa ihmislapsen omaan lapseensa tai polttaa vaikka navetan, jos se heidän mielestään on väärään paikkaan rakennettu. 

Vuoren väestä tunnetuimpia ovat peikot. Ne ovat karvaisia ja ihmistä isokokoisempia, mutta hyväluonteisia. Peikkojen erikoinen tapa on tuoda aina ihmisten ilmoille lainaamaan tavaroita kummilla nimillä. Ikävä kyllä peikot harvoin palauttavat lainaamiansa tavaroitaan. Monesti peikot saattavat pyytää mukaan ainakin möhkäntöhkää, kärkkysihveliä tai uikelopölliä. jos ei ole varaa peikolle haluamaansa lainata, kannattaa hänet käännyttää kohteliaasti tiehensä.

Vuoren väkeä hallitsee kuningas, joka on iholtaan yhtä harmaa kuin kallio. Hän ei valtakuntaansa itse kierrä, vaan istuu kuninkaansalissaan odottamassa viestejä sanansaattajilta. Vain suurimmassa hädässä kuningas enää lähtee istuimeltaan pois. 

Jatulit ovat jättiläisiä, jotka asuvat pohjoisessa. Niitä saattaa joskus näkyä istumassa mäkien tai tuntureiden päällä ja viskomassa isoja kiviä. Jatulit näyttävät kulkijasta usein isoilta kallioilta tai mäennyppylöiltä, ennen kuin nousevat liikkeelle. Tällöin näyttää aivan siltä, kuin iso mäki tai kivikasa kävelisi. Yleensä jatulit pitävät kovaa ääntä ja mekkaloivat, kun ovat hereillä. Sanotaan, että ne saattavat nukkua sata vuotta yhtä soittoa ja niille ajalla ei ole merkitystä samoin, kuin meille tavallisille kuolevaisille. Jatulit ovat olleet Lapin asukkaita ennen ihmisiä ja rakentaneet isoja jatulintarhoja, eräänlaisia labyrinttejä. Niiden merkityksestä ei olla aivan varmoja. Tarinankertojat pohtivat vieläkin, miksi tarhoja on tehty. Ovatko ne portti toisiin maailmoihin? Menevätkö kuolleiden sielut niiden läpi Tuonelaan? Ovatko ne vain kauniita jatulien mielestä ja siksi rakennettu? Ihmisten saapuessa Lappiin jatulit ovat vetäytyneet yhä syrjäisemmille seuduille ja niiden suvun kerrotaan olevan vähenemässä. Näitä suurikokoisia olentoja näkyy yhä harvemmin salomailla. Miksi ne häviävät, ei tiedetä. 

Yksi tunnetuimmista jättiläisistä on Antero Vipunen, joka on suuri tietäjä. Vipunen on yhtä vanha kuin maa ja tietää ikiaikaisten loitsujen salat sekä totuuden elämän kirjosta. Jos joku Vipusen puheille uskaltautuu on uhrilahjan oltava korkea tai pyytäjän oma henki voi olla uhattuna. Turhaan ei kukaan Vipusta lähesty. Vain silloin häntä puhutelleen, kun kriisit ja murheet ovat ylitsepääsemättömiä eikä muuta keinoa ulospääsyyn löydetä. Moni loitsujen salat osaava on taas Vipusta lähestynyt uusien loitsusalojen toivossa, mutta vain vahvimmat ovat palanneet kohtaamisesta kertomaan.


Ilman väki

Päivätär ja Kuutar ovat taivaanhenkiä, jotka omistavat auringon kultaa ja kuun hopeaa. He kehräävät päivänsäteistä ja kuun kumotuksesta kulta- ja hopealankaa taivaalle. Nämä langat voi nähdä viimeisissä päivänsäteissä tai kun kuu loistaa veden ylle ja muodostaa kauniin kuunsillan. He myös tekevät taivaalle kauniita palleropilviä. Päivätär ja Kuutar ovat molemmat kuvan kauniita neitoja ja joskus nuoret naiset pyytävätkin heiltä kauniita kulta- ja hopealankoja, jotta voisivat tehdä itselleen arvokkaita morsiusvaatteita. Päivätär ja Kuutar ovat suopeita ihmisille ja joskus heidän kunnioittamisensa voi tuottaa tulosta arvokkaan lahjan muodossa. Heidän kehräämillään pilvillä on kultareunukset.

Ilmattaret ja Tuulettaret ovat Päivättären ja Kuuttaren pikkusisaria, jotka vastaavat pienistä paikallisista sääilmiöistä. He saattavat puhallella pikkupuhureja, heittää niskaan lumihiutaleita tai nostaa pienen sumun. Ilmattaret voivat joskus olla oikullisia, mutta yleensä hekin ovat melko suopeita kulkijoille, varsinkin jos heidän kauneuttaan ylistetään ja kilvan kehutaan.

Lintukotolaiset ovat hyvin pieni kansa, sammakkojen ja hiirten kokoinen. He taistelevat alituiseen kurkien kanssa yhteisistä sammakkosoista, sillä sammakot ovat kumpienkin mieliruokaa. Lintukotolaiset kuuluvat olevan hyvin ahkeria, kuin muurahaiset.

Kuumet ja kapeet eivät oikeastaan juurikaan sekaannu ihmisten elämään paitsi vaikuttamalla kuuhun. Kuumet pimentävät kuun joka kuukausi ja kapeet tuovat sen taas esille. Kuumet kuljettavat kuun rautaisen riihen sisälle, josta kapeet taas nostavat sen esille. Nämä henget ovat alituisessa taistelussa kuun omistuksesta ja tähän asti niiden voima on ollut yhtä suuri. Kuu on täysi kerran kuussa ja pimeä taas kahden viikon päästä. Yöllisille kulkijoille kapeet ovat tärkeitä, sillä ne paljastavat kuun, kun taas yön pimeydessä viihtyville olennoille kuumet ovat tärkeämpiä.


Metsän väki

Jokainen puu, kivi ja ruohonkorsi on elollinen olento. Elämän niille antaa niissä asuvat henget ja haltijat. Haltijoita ei saa loukata eivätkä he halua tulla hukkaan heitetyksi, joten esimerkiksi puuta kaataessa on koputettava kolme kertaa runkoon, että haltija tietää siirtyä alimpaan oksaan, joka puun kaadettua leikataan irti ja jätetään metsään, näin haltija saa tilapäisen asunnon. On vaarallista viedä haltia kotiin, koditon ja viraton henki kiusaa ottajaansa ja saattaa aiheuttaa kuolemankin.

Karhu on taivaallista sukua, ja sen metsästykseen on aina varauduttava suurin riitein ja ylistyksin. Karhun liha on pyhää ja sitä ei tule hukkaaman.

Metsänneidot ovat kuvankauniita neitoja, jotka saattavat tulla liehittelemään metsässä yksinvaeltavia miehiä. He tanssahtelevat viekottelevasti nuotion ääressä, kutsuen leikkiin vaeltajan. Jos mies tähän leikkiin ryhtyy ja sattuu näkemään neidon selkäpuolen, se onkin täynnä kaarnaa ja oksia tai pelkkä puupökkelö. Tämä yleensä säikäyttää niin neidon kuin miehenkin ja neito karkaa pusikkoon, mistä tulikin. Neidon ilmestyminen nuotiolle tietää kuitenkin hyvää riistaonnea.

Menninkäiset ovat pieniä, karvaisia metsänolentoja, jotka liikkuvat vain öisin, koska ne eivät siedä päivänvaloa. Ne järjestävät usein metsässä pitoja, joissa ne mekastavat, mellastavat, syövät ja juovat metsän antimia. Mikäli ihminen tällaisiin pitoihin eksyy, hän saattaa hyvin päätyä yhdeksi juhlapöydän antimista. Menninkäisiä ei kuitenkaan pidetä pahoina niinkuin hiisiä, mutta villejä ne ovat. Joskus niiden on kuultu jopa auttavan ihmistä, mikäli ne ovat saaneet kiiltäviä lahjoja. Ne ovat kohtuullisen uteliaita metsässä kulkevista ihmisistä ja joskus saattavat tulla kurkkimaan ihmisten touhuja illalla. Menninkäisillä on häntä ja niiden tukka näyttää sammaleelta tai ruohonkorsilta, niiden varpaissa on paksuja mustia oksia ja niillä saattaa olla päässään vaikkapa tuulenpesä. Joskus niillä on myös naavaparta. Niiden tiedetään varastelevan ihmisten esineitä, ja jos joku jättää tavaroitaan metsään, niitä ei välttämättä enää löydy ollenkaan.

Luonnottaret (tunnetaan myös nimillä keiju ja sinipiika) ovat metsänolennoista harvinaisin näky, koska ne pakenevat yleensä aina ihmisen nähdessään. Sinipiioilla on perhosen siivet ja auringonsäteistä koostuva tukka. Niiden tiedetään tanssivan sienien päällä auringon laskiessa, varsinkin paikka, jossa sienet ovat kasvaneet renkaaksi, on hyvä paikka nähdä keiju. Keiju voi olla kokonaan aineetonkin tai sumunkaltainen, jolloin vain sen nauru raikaa metsässä aavemaisesti. Joskus luonnottaret kieltävät ihmisiä tekemästä tyhmiä tekoja. Ne saattavat ilmestyä henkilön lähelle, joka on tekemässä jotain peruuttamattoman tyhmää ja neuvoa hänelle oikean tien.


Tulen väki

Tulen väki on kuumaa porukkaa, niiden koti on nimittäin tulessa. Tuli polttaa, koska siinä elävät haltiat polttavat ja liikkuvat. Palovamma syntyy tulen väen vihasta ja palovamman hoitamisessa onkin tärkeää lepytellä tulen väkeä. Veden väki on alituisessa kamppailussa tulen väen kanssa ja siksi palovammaa voidaan hoitaa tulella tai kylmällä vedellä, koska siinä on läsnä veden väkeä.

Tulen väkeen kuuluvat virvatulet, jotka ovat henkiolentoja, jotka loistavat pimeässä kuin liekit tai soihdun valot. Tarinat kertovat virvatulten olevan oikukkaita olentoja, jotka johtavat valollaan kulkijoita harhaan, mm. astumaan suonsilmäkkeeseen suolla. Joskus virvatulet tosin vartioivat aarretta ja jos kulkija menee kaivamaan virvatulen osoittamasta paikasta, hän saattaa löytää aarteen ja rikastua suunnattomasti.

 
Hiiden väki

Koirankuonolaiset ovat ilkeää väkeä, mahdollisesti sukua hiisille. Niillä on koiran tai suden pää, mutta muuten ne kävelevät kahdella jalalla kuten ihminen. Ne syövät lihaa ja puhuvat jotakin sekavaa mongerrusta, jota ei ihmiskorva tunnista. Ne saattavat kiduttaa uhrejaan kuoliaaksi ja syövät myös tarinoiden mukaan ihmislihaa.

Hiiden väkeen kuuluvat monet olennot, kuten hiitolaiset, jotka asuvat Hiiden linnassa. Hiitolaisilla sanotaan tukan olevan käärmeitä ja muutenkin rumia ne ovat. Hiidet mölisevät ja niillä on tapana kannella isoja kiviä keskelle metsäkangasta. Nämä kivet tunnetaan hiidenkivinä. Lisäksi hiidet kaivavat kiviin ja kallioihin kirnuja, joissa ne kirnuavat sappea ja verta. Nämä tunnetaan hiidenkirnuina. Hiidet saattavat metsästää päättömillä hevosilla tai kuolleilla pukeilla. Hiidet kuuluvat käyvän saunassakin ja siksi ne ovat kanniskelleet isoja kivikasoja tiettyihin paikkoihin. Näitä kasoja kutsutaan hiidenkiukaiksi.